Frank Brümmel

Good Times


-

Tervetuloa Frank Brümmelin näyttelyn avajaisiin tiistaina 11.4. klo 17–19!

”Työstän kiviä, graniittia ja kalkkikiveä, kaivertamalla kivilaattoihin tekstejä ja ornamentteja. Tällä tavalla osallistun satoja ehkä jopa tuhansia vuosia vanhaan perinteeseen ikään kuin kivilaattoihin kaiverrettujen tarinankertojien ja historiankirjoittajien jälkeläisenä.

Teokseni ovat nykyisyyden kuvauksia sellaisena kuin minä maailman näen, enkä pyri minkään erityisen viestin välittämiseen. Aiheet, kuten jatkuva tosiasioiden ja kohteiden semanttisen tason muutos, sekä poikavuodet ja koulutus kiinnostavat minua.

Pyrin saamaan katsojassa aikaan uusia ajatuksia tai tuntemuksia yhdistämällä tiettyjä sanoja ornamentteihin. Valitut rinnastukset saattavat toisinaan tuntua oudoilta tai häiritseviltä, mutta juuri se on minulle keskeistä, tulla pusketuksi mukavuusalueen ulkopuolelle, pois tutun ja jo tunnetun alueelta. Silloin on myös mahdollista päästä näkemään jotain uutta. Tästä syystä näyttelyssäni on esimerkiksi teoksia nimettynä: ”The Clown Is Good”, ”Smoking AA Batteries”, ”Der Schritt ” ja ”Good Prospects”.

Työskentelen kiveen kirjoitettujen viestien parissa ajassa, jossa arkisten viestien elinikä on äärimmäisen lyhyt. Kyseenalaistan kiveen kaiverrettujen viestien sisällön pohtien mikä on totta, valhetta, propagandaa tai yksinkertaisesti todella tärkeää.”

Frank Brümmel (s.1972) on valmistunut kuvataiteen maisteriksi Kuvataideakatemiasta. Hänellä on Meisterschüler titteli Akademie der Bildenden Künste Nürnberg ja taustalla kivenhakkaajan ammatti. Lisäksi Brümmel on suorittanut pedagogiset opinnot Turun yliopistossa. Hän asuu ja työskentelee Turussa.

Brümmelin teoksia on ollut esillä kansallisesti ja kansainvälisesti. Vuodesta 2014 lähtien hän on työskennellyt kuvanveiston lehtorina Taideyliopiston Kuvataideakatemiassa.

https://www.instagram.com/frank_brummel/


Welcome to the exhibition opening on Tuesday April 11th from 5 pm to 7 pm!

”I work in stone, granite and limestone. I carve texts and ornaments out of stone-slabs. In this way, I am a descendent of an old tradition, many hundreds or even thousands of years old, of story telling and history writing by stone carving.

As an artist I do not want to give a certain message. What I make is a contemporary depiction of the world, as I see it. Although there are topics that interest me such as the continuous shifting semantic levels of facts and items, or the topic of boyhood and education.

So, what I try to do is to create new thoughts and feelings for the viewer by selecting certain kind of words and combine them with ornaments. These combinations might sometimes feel awkward or disturbing, but for me it is the key to get pushed out of the comfort zone of the known. Then there is a chance to see something new. That is why you find works titled ”The Clown Is Good”, ”Smoking AA Batteries” ”Der Schritt ” or ”Good Prospects”.

In a time in which the lifespan of daily messages is very short I work with messages in stone questioning the content and asking what is real, fake, propaganda or simply really important.”

Frank is artist and educator with a background as craftsman. Born 1972 in Germany he now lives and works in Turku. Frank completed a professional apprenticeship as stonemason, graduated as Meisterschüler of sculpture from the Akademie der Bildenden Künste Nürnberg, holds a Master of Fine Arts (MFA) degree from the Finnish Academy of Fine Arts, Helsinki and has studied pedagogy at the faculty of education at the University of Turku, Finland.

Frank´s works have been shown in art venues national and international. Since the year 2014 Frank teaches as lecturer at the sculpture department of the Finnish Academy of Fine Arts, University of The Arts Helsinki. 

https://www.instagram.com/frank_brummel/