Kuvanveistäjäliiton Käännekohta-näyttely Galleria Sculptorissa esittelee yhdentoista tuoreen jäsentaiteilijan teoksia. Näyttelyssä ovat mukana Synnöve Dickhoff, Anna Ellmén, Inkeri Harri, Suvi Härkönen, Henri Ijäs, Sakari Peltola, Minna Pöllänen, Markku Salo, Kirsi Tapper, Aiko Tsukahara ja Man Yau.

Useita Käännekohdan teoksia yhdistää niiden sisällöllinen ajankohtaisuus. Teoksissa sivutaan ihmisen ja luonnon monimutkaista suhdetta, jatkuvan kasvun sekä tuloksellisuuden problematiikkaa ja vallan kysymyksiä. Vallitseva sosiopoliittinen ilmapiiri ruokkii kiinnostavia ajatusrakennelmia, kysymyksiä ja huomioita tästä ajasta. Taiteen merkitys hienovaraisena ajankuvastimena korostuu, taide ei ole irrallinen nykyhetkestä.

Monessa teoksessa on läsnä myös jonkinlainen vinksahdus. Nyrjähdys voi olla materiaaliin liittyvää hämäystä, kuten kiveltä näyttävä lasi tai mittakaavalla leikittelyä: pienestä teepussista kasvava massa. Kevyestä tulee raskasta, leikistä totta, mieliteosta pakkomielle tai ajankuvasta irvikuva. Vinksahdus näyttäytyykin ennen kaikkea teosten sisällöissä.

Näyttelyn taiteilijat ammentavat perinteisestä kuvanveiston kielestä materiaalien ja muotojen muodossa, mutta samalla traditiota uudistaen. Metalli, puu ja kivi kantavat materiaalista muistia aikojen takaa. Uudet ainekset sekoittuvat vanhempiin ja uusia materiaali-hybridejä muotoutuu.

Nykyhetkeen on sidoksissa kouriintuntuvasti Minna Pölläsen Signs Of Flood (Positions for Contemporary Living) -teos. Pöllänen kirjoo kangasbanderolleihin ihmishahmoja uutisista ja sosiaalisesta mediasta tuttuihin liikesarjoihin. Mielenosoituksiin liittyvästä banderollista tulee staattinen, seinälle naulattu esine, johon sitä normaalisti kannatteleva keho on kirjottu. Taiteilija asettuu tietoisesti vastustamaan ristiriitaistakin informaatiota, jonka ympäröimänä olemme.

Sakari Peltolan Hanskat tiskiin ja rukkaset naulaan -teos on osa Savotta-veistosinstallaatiota, joka käsittelee ennen kaikkea yksilön, mutta myös luonnon arvottamista tuottavuuden mittareilla. Työ- ja suorituskeskeinen suomalainen yhteiskunta hallitsevat ihmisten arkipäivää. Yksilön arvo mitataan talouden ja tuottavuuden mittarein. Myös luonto arvotetaan tässä ajassa numeroilla ja hinnalla, kuten biotalous-keskustelu osoittaa. Peltola kysyy, mihin talouden ehdoilla toimiminen meidät vie ja ovatko hyödyt moninkertaisten menetysten arvoisia

Luonnonvaraisten mineraalien ja rakennetun ympäristön, arkkitehtuurimallien yhteys puhututtaa Aiko Tsukaharan Architecture Specimen -installaatiossa. Ihmisen aikaansaama rakentaminen vertautuu luonnon muotoihin ja kasvuun. Arkkitehtuuriset elementit vertautuvat kristalloituviin mineraaleihin, jotka muotoutuvat itsestään kasvavia klustereita.

Henri Ijäksen Tarve-teoksessa kuvastuvat kuluttamisen ja tuotannon aspektit. Murjotun jääkaapin voi nähdä tarpeiden ja halujen ilmentymänä. Ijäs virittelee asetelmaa, jolloin kulutustottumuksemme ja -halumme kääntyvät meitä vastaan. Tällöin täyttymyksen saavutus ei ehkä olekaan tyydytys.

Kasvun tehostaminen ja tuotteistus tulee ilmi myös Man Yaun installaatiossa Planet HER-BB. Muovisen oloiset, liioitellun silotellut kasvi- ja kukkamuodot näyttävät siltä kuin ne olisivat syntyneet tuotantolinjastolla. Kyseessä on jokin toinen ulottuvuus, toinen planeetta, miltä nämä täydelliset kasvit ovat peräisin. Planet HER-BB -teoksessa yhdistyvät dystooppiset ajatusrakennelmat jo olemassa olevaan keinotekoiseen kasvituotantoon.

Myös Anna Ellménin Sielulintu käsittelee ihmisen ja luonnon monimutkaista ja ristiriitaista suhdetta. Teoksen nimi sekä teosmateriaalit, linnunsiipi ja kiväärin piippu, muistuttavat meitä kansanperinteestä jonka mukaan linnut ovat enne kuolemasta, sekä ajatuksesta, jossa vainajan sielu voi ottaa jonkin eläimen hahmon. Onko peli jo menetetty? Vai, olemmeko uuden alun kynnyksellä, käännekohdassa? Ellménin teosta voi pitää kumarruksena readymade-perinteelle, joka näyttäytyy juuri teosmateriaalien valinnassa.

Valmismateriaalit ovat läsnä myös Synnöve Dickhoffin Kohti-teoksessa. Kohti muodostuu yksitellen käsin yhteen ommelluista teepusseista, jotka liittyvät toisiinsa kuin eletyt hetket ja muistot. Elämän rajallisuus ja katoavaisuus virittyvät Dickhoffin teoksessa runollisen arkiseksi kokemukseksi.

Elämän hetkellisyys ja kiertokulku tulevat ilmi myös Kirsi Tapperin Koirat tuonpuoleisessa -veistoksessa. Teoksessa yhdistyvät suru, toivo ja luottamus. Taiteilijan hyödyntämä puumateriaali kantaa itsessään tarinaa: nuori kaarelle taipunut raita löytyi tutusta metsästä, jonka taiteilija otti talteen, kuivasi ja työsti.

Markku Salon Earth & Wind -teos edustaa toiveikkuutta. Kaksi vastakkaista asiaa kohtaavat, kevyt, arvaamaton tuuli ja pysyvän oloinen, kiinteä maa. Mikään ei kuitenkaan ole pysyvää tai muuttumatonta, kuten eivät ole nämä ikiaikaisenakaan pidetyt luonnon peruselementit. Saloa kiinnostaa, miten mineraalit muuntuvat ajan kuluessa kiinteäksi. Ainoastaan liike ja muutos on pysyvää. Jokin yksittäinen tapahtuma on aina uuden alku. Ja näin ympyrä sulkeutuu.

Vallan kysymykset ovat läsnä erityisesti Suvi Härkösen Fade-installaatiossa. Esiin nousee nippu kysymyksiä: kenen ääni tulee kuuluviin, miten yhteisöt rakentuvat ja kuka päättää puolestamme? Teos hyödyntää  epävarmuuden tematiikkaa ja havainnoi subjektiivisuutta. Teoksessa ollaan maailmassa, jota tuntuu kuvastavan häilyvyys.

Myös Inkeri Harrin Back to Mad -teos kutsuu toiseen todellisuuteen. Harrin veistoksen linssit houkuttelevat katsomaan, kohtaamaan näyn, jota ei ilman aktiivista osallistumista pysty havainnoimaan. Back to Mad viittaa muistin käyttöön ja siihen, ovatko muistikuvat tehty palvelemaan nykyisyyttä. Muistikuvien ja mielikuvituksen turvin voi paeta jonnekin muualle, utooppisen toiveikkaaseen maailmaan, jota kohti Harrin teos tuntuu kurottavan.

Teksti: Eeva Holkeri ja Mariliis Rebane

Kuvat:
1. Suvi Härkönen: Fade, 2017 & Markku Salo : Earth & Wind, 2016, kuva Titus Verhe

2. Sakari Peltola: Hanskat tiskiin ja rukkaset naulaan, 2012, Signs Of Flood (Positions for Contemporary Living), 2016, Man Yau: Planet HER-BB, 2017 ja Markku Salo: Earth & Wind, 2016, kuva Titus Verhe

3. Edessä Henri Ijäs: Tarve, 2016, taustalla Aiko Tsukahara: Architecture Specimen, 2015–2016 ja Synnöve Dickhoff: Kohti, 2014, kuva Titus Verhe

4. Kirsi Tapper: Koirat tuonpuoleisessa, 2016

5. Anna Ellmén: Sielulintu, 2016