”Patsaan täytyy elää: sen lihan on tultava eläväksi, sen kasvojen ja ilmeen puhuttava. Meidän täytyy uskoa, että me kosketamme sitä ja tunnemme, kuinka se lämpenee kätemme alla. Meidän on nähtävä, miten se seisoo edessämme ja tunnettava sen puhuvan meille.”
J. G. Herder, Sculpture

”Työssäni figuratiivisten objektien kanssa olen ollut kiinnostunut pitkästä ihmisen kuvaamisen perinteestä sekä objektin suhteesta katsojiinsa eri tasoilla. Sen lisäksi, että minua on kiinnostanut elottomaan objektiin kohdistetut subjektiiviset fantasiat ja katsojan monet mahdolliset tavat kokea sen läsnäolo, olen ollut kiinnostunut tiedostamattomista prosesseista jotka liittyvät teosten fyysiseen työstämiseen sekä muutoksista, jotka tapahtuvat työprosessin aikana taiteilijan ja objektin välisessä dynamiikassa.

Näyttelykontekstissa ihmisenkaltainen objekti on sijoitettu samaan fyysiseen tilaan kuin katsojansa, jolloin se pystyy laukaisemaan eri reaktioita ja tunteita, vaikka ei voikaan niihin vastata millään muulla kuin läsnäolollaan. Patsaan melankolinen, ei-ihmismäinen paikallaanolo ja sen täydellinen välinpitämättömyys suhteessa katsojiin luo oman staattisen ja luoksepääsemättömän tilansa. Välinpitämättömyys ja luoksepääsemättömyys aiheuttavat sen, että objekti alkaa hallita tilannetta kääntäen perinteiset katsojan ja objektin roolit nurinpäin.

1500-luvulla tehty kaiverrus varakkaan taidekeräilijän puutarhasta on ollut lähtökohtanani näyttelylle (Maarten van Heemskerck: Casa Gallin puutarha (1532–1535). Kuvassa antiikin patsaat lojuvat renessanssin aarteiden vieressä. Patsaat ja veistosten osat lepäävät arkkitehtonisten elementtien vierellä huolettomasti, ne ovat vuorovaikutuksessa tilan ja toistensa kanssa.

Näyttelyä varten olen tuonut yhteen historiallisesti merkittäviä veistoksia, joita olen ihaillut ja joita olen käyttänyt lähtökohtina teoksilleni. Luulen, että yksi syy asioiden keräämiselle on pystyä hallitsemaan haluamaansa esinettä omistamisen kautta, tuomalla se omaan tilaansa, jotta sen luoksepääsemättömyys rikkoutuu. Joka tapauksessa objekti säilyy välinpitämättömänä eikä osoita minkäänlaista kiintymystä.

Jos keräilijällä on veistos hallussaan, omistaako hän silloin kyseisen objektin? Missä määrin taideteos, kun se aloittaa itsenäisen elämänsä, enää kuuluu taiteilijalle? Voiko haluttua esinettä lainkaan omistaa?”

Berit Talpsepp-Jaanisoo (s. 1984) on virolainen kuvataiteilija joka asuu ja työskentelee Suomessa. Hän on suorittanut Kuvataiteen maisterin tutkinnon vuonna 2011 Glasgow School of Art -yliopistosta ja osallistunut sen jälkeen kotimaisiin ja kansainvälisiin näyttelyihin. Talpsepp- Jaanisoo työskentelee kuvanveiston ja valokuvan keinoin. Viimeisimmissä, kahta ilmaisumuotoa yhdistelevissä töissään hän on tutkinut esittävän veistoksen perinteisiä ja uusia merkityksiä ja sitä kuinka ne suhteutuvat valokuvan ominaispiirteisiin.

Taiteen edistämiskeskus ja Suomen Taideyhdistys ovat tukeneet näyttelyä.

Katso Berit Talpsepp-Jaanisoon videohaastattelu Youtube-kanavaltamme:

Videon toteutus: Kristina Sedlerova