Merja Puustisen ja Andy Bestin ilmatäytteinen veistos Paradise Express täyttää galleriatilan. Teos koostuu makaavasta geisha-kasvoisesta hahmosta, joka on paloiteltu kolmeen osaan: pää, keskiruumis valuvine sisälmyksineen ja teltan muotoinen paviljonki. Hiuslaitteeseen solmitut liljat ovat irroneet, suortuvista nousee käärmeitä. Geisha on muuttunut antiikin tarujen Medusaksi, joka pystyy katseellaan muuttamaan ihmisen kiveksi.

Onko kyseessä itsemurhapommittajan ruho? Vaiko julman kiinalaisen lingchi-teloituksen uhri?

Teoksen toisessa päädyssä on paviljonki, jossa katsojat voivat selailla kahvipöytäkirjoja ja nauttia design-esineistä. Pöytä on päällystetty Wikileaksin Collateral Murder -sivustolta ladatulla videokuvalla, jossa Yhdysvaltain joukot ryhtyvät tulittamaan siviilejä ja Reutersin kuvaajia Bagdadin lähiössä. Vuonna 2010 maajoukkojen sotilas Bradley (nyk. Chelsea) E. Manning vangittiin epäiltynä videon ja salaisten materiaalien vuotamisesta. Sotaoikeus tuomitsi Manningin 35 vuoden vankeuteen vuonna 2013.

Paradise Express on metafora vuosia jatkuneesta war on terror -keskustelusta, joka on pikkuhiljaa hiipinyt kaikkialle ja vallannut yhteiskuntapoliittisen ja kulttuurisen tilan. Ideaa myyttisestä pahuudesta ja turvallisuusuhkista hyödynnetään taitavasti nationalistissa liikehdinnässä, lainsäädäntöprosesseissa, viestinnässä ja maahanmuuttokeskustelussa.

Asia ei kuitenkaan ole yksinkertainen.

Historiallisesti kirjailijoita, taiteilijoita ja toisinajattelijoita on vangittu, kidutettu ja tapettu, koska he ovat kritisoineet hallitsijoita tai tuoneet julki valtaa pitävien hegemoniaa horjuttavia salaisuuksia. Kuka päättää, kenet luokitellaan uhkaksi kansalliselle turvallisuudelle?

Ovatko perustuslakiasiantuntijat taliban-terroristeja ja vieraan vallan soluttautujia puolustaessaan perustuslakia? Onko valtion harjoittama systeeminen väkivalta terroria, kun se hyökkää suurella sotilaallisella ylivoimalla heikomman maan tai väestön kimppuun? Onko kriittinen ajattelu enää mahdollista nyky-yhteiskunnassa?

Studiotilassa on esillä taitelijoiden videoteos Dog Eat Dog, jossa kaksi videoprojektoria kiertää öljynporaustornia muistuttavan rakennelman päällä. Projektoreista heijastuu studiotilan seinille kuvaa koirista, jotka ärisevät, purevat ja väläyttelevät hampaitaan. Teoksen projektorit lähtevät pyörimään kiihtyen niin, että videokuva samenee valopyörteeksi. Lopulta pyöriminen hidastuu ja pysähtyy, kunnes uusi kierre alkaa. Onko kyseessä leikki vai taistelu? Molemmat yhtä aikaa? Koiralaumassa leikitään ja kamppaillaan hellyydestä, kepeistä, ruoasta, sosiaalisista suhteista ja vallasta.

Videoinstallaation Dog Eat Dog puinen torni muistuttaa USA:n rannikolle 1900-luvun alussa pystytettyjä öljynporaustorneja, joiden sakea metsikkö muutti nopeasti rannikon maiseman ja elinkeinorakenteen. Dog Eat Dog on metafora kapitalistisesta talousjärjestelmästä. Öljynjalostus ilmentää luonnon resurssien tuhlausta ja ihmisen loputonta ahneutta, mikä johtaa viime kädessä planeettamme tuhoon.

Näyttelyä ovat tukeneet Taiteen edistämiskeskus ja VISEK. Erikoiskiitokset Eetu Lipponen!

– –

Tapahtumia näyttelyn aikana:

Näyttelyn aikana Galleria Sculptorissa järjestetään kaksi keskustelutilaisuutta, joissa pohditaan näyttelyn teemoja:
sunnuntaina 7.4.2019 klo 12–14 sekä
sunnuntaina 21.4.2019 klo 14–16.

Sunnuntaina 7.4.2019 klo 14–16 järjestetään Kantakaupungin galleriakierros, jonka aluksi tutustutaan Cul-de-sac -näyttelyyn taiteilijoiden läsnäollessa.

Haastatteluvideon toteutus: Pia Männikkö