”Galleria Sculptorin arkkitehtoninen tila ja keskeinen sijainti kaupunkimiljöössä on toiminut näyttelyni lähtökohtana. Rakennettu ja kulttuurinen ympäristö on innoittanut minua tarkastelemaan korkeakulttuurin rakenteita.

Joseph Tainterin näkemys ongelmanratkaisemisen myötä kasvavasta sivilisaatioiden kompleksisuudesta ja resurssitarpeista on vaikuttanut installaatiooni. Tainterin mukaan pyrkimys ratkaista haasteita, kuten esimerkiksi ympäristön kulumista on historiallisesti lisännyt niin sivilisaatioiden, instituutioiden, infrastruktuurin kuin sääntelyn kerroksia, samaa aikaa kasvattaen yhteiskunnan ylläpitokustannuksia ja vaatien enemmän työtä, energiaa sekä ympäristöstä saatavia resursseja.

Sivilisaatio ymmärretään yleisesti tarkoittavan kulttuuria ja sivistystä, toisin sanoen ihmiskunnan henkisten ja aineellisten saavutusten kokonaisuutta. Sen määritelmään kuuluvat muun muassa hallinto, armeija, yhteiskuntaluokat, kaupunkimainen asutus, uskonto, kirjoitusjärjestelmä sekä korkealle tasolle kehittyneet tiede ja taide.

Teosta työstäessäni pohdin kuluttamista Tainterin ajatusten mukaisena ajallisesti kaukaa perittynä toimintamallina. Pohdin myös, kuinka ihmisen käsitys itsestä jonakin luonnosta erillisenä olentona sekä tasapainoisen luontosuhteen puute osana korkeakulttuurin perusteita onkaan muokannut maailmaamme. Installaationi hahmottaa kysymyksiä luonnon materian haltuunoton ja muovaamisen myötä oletettavasti lisääntyvän hyvinvoinnin ja edistyksellisyyden johdonmukaisuudesta, jopa illuusiosta.

Marmorin pintakuviot ovat lattiaa peittävän installaationi hallitseva motiivi, kuvastaen ylellisyyttä ja klassista veistos- ja rakennustaiteen materiaalia. Maalaukset jäljittelevät niin kutsuttua Ashfordin mustaa marmoria, joka on geologisesta näkökulmasta pikemminkin sedimenttikivilajeihin kuuluva kalkkikivi. Maalausten pohjamateriaalina käyttämäni muovilevyt on valmistettu öljystä ­– uusiutumattomasta luonnonvarasta, joka on syntynyt maa-aineksen kerroksien alle hautautuneista esihistoriallisista kasveista ja mereneliöistä.

Näyttelyssä maalaukset altistuvat kulutukselle yleisön kävellessä niiden päällä. Teosten kautta hahmotan kuluttamista ja kulumista kulttuurisia käytäntöjä paljastavana ilmiönä. Rinnastan eroosion murentumisen, aineen kulkeutumisen ja uudelleen järjestäytymisen tapahtumaketjuja yksilöllisiin ja yhteiskunnallisiin kulttuurin haasteisiin. Samalla pohdin näyttelyni kautta voisiko rapautumisen nähdä yksinkertaistamiseen havahduttavana prosessina.

Tarkastelen teoksissani ekologiaan ja ympäristöön liittyviä kysymyksiä. Olen erityisen kiinnostunut nykymaisemasta prosessina: globalisaatiolle, saastumiselle ja teknologialle alisteisena kulttuuristen ja yhteiskunnallisten arvojen vuorovaikutteisena kenttänä.”

Mirimari Väyrynen (s. 1976) valmistui Turun Taideakatemian maalauksen linjalta vuonna 2001 ja kuvataiteen maisteriksi Aalto-yliopistosta vuonna 2013. Hän opiskeli maalausta myös Kuuban valtiollisessa taidekoulussa Santiago de Cubassa vuosina 1997–1998. Viimeisimmät yksityisnäyttelyt hän on pitänyt Galleria Forum Boxissa ja Blanca Sotossa Madridissa. Hänen töitään on ollut esillä ryhmänäyttelyissä esimerkiksi Taidehallissa, Kunstahal Charlottenborgissa Kööpenhaminassa, ja Málagan nykytaiteen museossa. Vuosina 2002–2014 hän asui ja työskenteli pääasiassa Espanjassa, missä hänelle myönnettiin useita taidepalkintoja. Tänä syksynä hän aloitti antropologian opinnot Helsingin yliopiston Avoimessa yliopistossa.

Näyttelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus.

Videon toteutus ja editointi: Pia Männikkö