Paavo Halosen näyttelyn teoksissa mikään ei ole piilotettua tai tuntematonta. Silti kaikki yllättää. Leivinlaudat, tuohikontit, vanha reki – teosten rakennustarpeet ovat menneisyydestä, jonka varaan olemme rakentaneet kertomuksen suomalaisuudesta. Halosen teokset nostavat esiin tässä ajassa vaarallisen kysymyksen; kuinka paljon meillä enää on yhteistä kansallisen menneisyytemme kanssa?

Halosen taiteen ytimessä ovat teosten yllättävät esineyhdistelmät. Installaatioissa käytettyjen esineiden itsestäänselvyys hajoaa lähemmässä tarkastelussa. Automaatiopuheen kaltaiset yhdistelmät muodostavat herkkääkin herkempiä kokonaisuuksia, joiden tarina jatkuu katsojan mielessä pitkään.

Elias Lönnroth tuohikontti selässä keräämässä runoja kansalliseepokseen on meille tuttu mielikuva, mutta kuinka moni on käytännössä koskaan nähnyt tuohikonttia. Puhumattakaan, että olisi pitänyt sitä selässään. Suomalaisuuden ikoniset artefaktit ovat jo ehtineet arkitodellisuutemme ulkopuolelle. Halosen käsissä menneisyyden esineet ovat saaneet uuden tulevaisuuden. Tuohikontti on saanut siivet, muuttunut uuden tulkinnan sikermäksi.

Häpeämme suomalaisuuttamme, koska sen ovat ottaneet omakseen ihmiset, joihin emme halua samaistua. Olemme ylpeitä suomalaisuudestamme osaamatta sanoa, mistä käytännössä olemme ylpeitä. Halosen teokset ylittävät näiden kahden tunteen välisen kivikkoisen niemen, ompelevat yhteen häpeän ja ylpeyden herkillä poeettisilla installoinneilla. Näyttely vapauttaa katsojan ottamaan agraarin menneisyytemme uudella tavalla identiteetin osaksi.

Antti Kauppinen
tietokirjailija, kirjailija, MA

Näyttelyn äänimaailma Aino Venna ja Tuomas Klaavo.

Näyttelyn yhteydessä julkaistaan teos- ja runokirja Häpeästa ja ylpeydestä. Kirjan runot Sanna Karlström, teokset Paavo Halonen, kuvat Ulla Kokki. Julkaisussa ja näyttelyssä nähtävissä oleva teos Lähde on toteutettu yhteistyössä Meeri Koutaniemen kanssa. Julkaisu on myynnissä Galleria Sculptorissa.

Näyttelyä on tukenut Taike. Näyttelyyn liittyvää julkaisua on tukenut Frame.