”Näyttelykokonaisuus jatkaa samaa aihepiiriä – rikkaruohot ja ”pyhät vedet” – jonka äärellä olin myös kolmetoista vuotta sitten, jolloin pidin edellisen näyttelyni Galleria Sculptorissa. Silloin rikkaruohoja oli enemmän, jokia yksi ja Pyhäjärviä neljäkymmentäkaksi.

Lähiympäristön havainnot ovat lähes aina olleet työskentelyni lähtökohta. Kokemuksen ja hetken pysäyttäminen teoksen muotoon on pakostakin vain pieni väläys, tiivistys tapahtumasta. Katsomiskokemuksesta ajattelen samalla tavoin. Pysyviä kiinnostukseni kohteita ovat olleet myös maalauksen, graafisuuden ja veistoksen väliin jäävät alueet: jokin materiaalinen jännite pysyvyyden ja haurauden välillä.

Tähän näyttelyyn olen tehnyt vain yhden rikkaruohon, voikukan. Sen materiaaleina käytän akryylihelmiä ja ruostumatonta vaijeria. Puhalluskukan mittasuhteet ovat oikeat, mutta sen mittakaava on kasvanut. Teos ei ehkä täysin hahmotu galleriaan sisään tullessa, mutta tilassa liikkuessa se tiivistyy tunnistettavaksi.

Minusta puhalluskukka on yhtä aikaa tavallinen ja taianomainen. Uskon, että useimmilla on jokin kokemus siitä. Puhalluskukan olemus on hetkellisyydessä, ja sen samanaikainen sitkeys ja hauraus on minusta koskettavaa. Näyttelyn toinen teos Suvanto perustuu lapsuudenkotini maisemaan, Pyhäjoen rantaan: aina samat kivet, vesi seisoo, yhä uudelleen kaikki pysähtyy.

Olen ajatellut teoksiani, näitä kahta näyttelyä, aihepiirien samankaltaisuutta ja toistuvia teosnimiä. Muutoksen ja menetyksen jälkeen valitsen kai katsoa asioita, jotka eivät muutu vaan jotka pysyvät paikallaan ja toistuvat. On lohdullista tarkastella tuttua maisemaa, samoja kasveja tai vanhoja taideteoksia ja löytää niistä tunnistamisen hetkiä. Ehkä silloin voi ajatella, että tilanne on aina jotenkin sama.”

Tampereella 31.7.2019

-Hanna Vihriälä

Näyttelyä ovat tukeneet Suomen Kulttuurirahasto sekä Taiteen Keskustoimikunta.

Haastatteluvideon toteutus: Pia Männikkö