“ ja kun minä katsoin kuka minulle puhui, näin seitsemän kultaista lamppua ”

”Olen joutunut työssäni viettämään pitkiä aikoja Italiassa ja niin kuin useimmat matkailijat olen kuluttanut aikaani maan lukuisissa kirkoissa, tutustuen niiden arkkitehtuuriin ja taideteoksiin. Mutta aivan viime aikoina useimpien kirkkojen päälaivan molemmin puolin sijaitsevat sivukappelit ja niissä sijaitsevat, joskus banaalitkin ja ylisentimentaaliset veistokset ja maalaukset ovat alkaneet kiinnostaa ja kiehtoa mieltäni, jopa enemmän kuin kirkkojen taidehistoriallisesti merkittävämmät pääteokset.

Useiden vanhojen, rikkaiden sukujen lahjoittamien kappeleiden, joskus mauttoman yliampuva koristeellisuus ja niihin sijoitettujen teosten hengellinen pateettisuus on tehnyt minuun suuren vaikutuksen omalla inhimillisellä hölmöydellään ja vilpittömyydellään. Ja kun katson taaksepäin tuotantoani koen jotain outoa läheisyyttä ja samankaltaisuutta omissa vakavissa taiteellisissa pyrkimyksissäni ja sijoittumisessani taiteen kentillä.  Koko idea pitää näyttely juuri Sculptorissa syntyi tästä gallerian päänäyttelytilasta erillään sijaitsevasta huoneesta “sivukappelista”, johon aion nyt rakentaa näyttelyni työnimeltään “sivukappeli, ilmestys.”

“Ilmestys” jatkaa joiltain osin samoja pohdintoja, joita kävin läpi Amos Andersonin taidemuseon “Pyhän Teresan hurmion” “harjoituksia kellarissa” -teoksessani vuonna 2015. Näyttelytila on tässäkin tapauksessa suunilleen saman kokoinen ja muotoinen kuin työhuoneeni talomme kellarissa, mutta tapahtumat ovat siirtyneet ulos kellarista, tilanteisiin, jotka ovat palautuneet mieleeni lapsuudessani kokemistani peloittavista “näkemisen hetketkistä,” jolloin arkipäiväinen havainto saattoi muuttua merkitykselliseksi, pysäyttäväksi “ilmestykseksi.”

Kirjassani “näkemisen hetkiä”, josta sain 2015 Suomen taideyhdistyksen vuoden taidekirjapalkinnon kuvasin tapahtumaa näin:

 johannes yhdistyy mielessäni jonkinlaisiin varhaislapsuuteni ”näkemisen hetkiin”, tilanteisiin, joissa jokin asia näyttäytyy. Järkkymättömän, tutun, ikuiseksi otaksutun asian läpi voi yhtäkkiä nähdä, tai sen aiempi merkitys muuttuu. Tapahtumat ovat eräänlaisia ymmärryksen tai suuren hämmennyksen hetkiä, joiden jälkeen asiat eivät ole enää samoja, eikä niiden merkitystä voi palauttaa pelkästään omakohtaiseen kokemukseen, vaan hetki näyttäytyy pikemminkin yleisenä, kaikkia yhdistävänä kokemuksena ja tunteena.

Näkemisellä on suuri merkitys näissä tilanteissa, mutta yhtä hyvin niin ääni, haju kuin ruumiillinen tunne, kipu tai nämä kaikki yhdessä voivat ”avata silmät”. Tilanteelle on ominaista myös vahva tunne olemisesta sinänsä ja tällaisella hetkellä kokemus olemassaolosta voimistuu ja se mikä on ollut ilmeistä ja ajan kuluessa muuttunut näkymättömäksi, saa hetkellisen muodon ja merkityksen, sen näyttäytyessä tämän kokemuksen luomaa taustaa vasten.

johanneksesta:

”Minulla ei ole tarkkaa kuvaa siitä, milloin ensimmäisen kerran huomasin hänen olemassaolonsa, mutta sen on täytynyt tapahtua tietämättäni pitemmän ajan kuluessa ja useita kertoja. Hänen vaikutuksensa ajatuksiiini, tekoihin ja tapaani hahmottaa maailmaa voimistui saman aikaisesti, kun Seppo Salmisen elämä ajautui tylsyyteen ja järjestykseen. Seppo Salmisen elämä, tapa suhtautua asioihin, tapahtumiin, alkoi edetä täysin hänelle itselleen ominaisella rutiininomaisella toteavalla tavalla.

Yritykset irroittautua loihditusta maailmasta, jossa ihmistä hallitsevat lait, periaatteet, itsestäänselvyydet – terveiden ja normaalien ihmisten ihannemaailmasta, sotkivat Seppo Salmisen ainoastaan syvemmälle omien tottumusten ja mieltymysten subjektiiviseen jähmeyteen, jota mikään ei pystynyt järkyttämään.

Seppo Salminen oli tullut tiensä päähän. Hänen oli keksittävä ja luotava uusi henkilö, jota ei rasittanut Seppo Salmisen surkea henkilökohtainen historia, hänen ystäväpiirinsä, eikä mieltymys velttouteen, valehteluun ja suoranaiseen rikollisuuteen.

Näin syntyi johannes s, henkilö, jolla oli vain tulevaisuus (tosin kaikki johannes s:n teokset käsittelevät hänen historiaansa – jota ei siis ollut). johannes s:n oli itse luotava menneisyytensä. Mutta kuten nimi johannes antaa ymmärtää, hän on vasta profeetta, joka enteilee ja antaa meille uskoa odottaa itse messiaan tuloa.”

aamuyöllä 25. maaliskuuta 1985″

Näyttelyn yhteydessä järjestetään perofrmanssit avajaistorstaina 3.1.2019 n. klo 17 ja sunnuntaisin 6.1.2019, 20.1.2019 ja 27.1.2019 klo 14