Käytin kudosteknologian keinoja eristääkseni ja kasvattaakseni solukkoa neljästä läheisestäni: otin solunäytteet posken sisäpinnalta ja viljelin soluja kasvatusnesteessä Aalto-yliopiston Biofilia-laboratoriossa. Noin kolmen viikon kasvatuksen jälkeen sekoitin solut soluväliainetta imitoivaan hydrogeeliin. Solut ja hydrogeeli muodostavat yhdessä keinokudoksen, jonka biotulostin sarjaksi eläviä ihmisveistoksia.

Veistoksia voi kutsua ylirealistisiksi muotokuviksi, sillä sen lisäksi, että ne saivat muotonsa kuvattujen henkilöiden kasvonpiirteistä yhdistettynä abstraktiin, digitaaliselle tilalle ominaiseen muotoon, ne on valmistettu muotokuvien kohteista itsestään. Veistin siis läheiseni käyttäen heitä itseään materiaalina.

Kudosteknologia pyrkii korjaamaan vaurioituneita kudoksia kasvattamalla uutta kudosta ihmisen omista soluista. Tällä hetkellä teknologia on pääosin tutkimuskäytössä, mutta jo lähitulevaisuudessa voimme luultavasti kasvattaa ja tulostaa elimiä varaosiksi. Tämän näyttelyn veistosten suojaavaksi ulkokuoreksi on biotulostettu lääketieteellistä silikonia, ja sen sisälle läheisistäni valmistettua epiteelikudosta.

Näyttelyssä tarkastelen ihmisen materiaalista olemusta ja ihmistä mitattavana, muokattavissa olevana biologisena kokonaisuutena. Perusrakennusosamme, solu, sisältää DNA-molekyylin, johon on koodattu koko perimämme. Tämä geenidata yhdistettynä muuhun henkilökohtaiseen dataan, kuten terveystietoihin, on hyvin arvokasta tutkimuksen ja lääkeyhtiöiden kannalta.

Geenidatan keräämisen helpottuessa ja geeniteknologian ja -editoinnin yleistyessä olemme tärkeiden eettisten kysymysten äärellä. Voivatko yksityiset yritykset hyödyntää genomiamme samoin kuin muitakin henkilökohtaisia tietojamme? Teemmekö sukupolvelta toiselle periytyviä geneettisiä muutoksia itseemme? Entä ketkä pääsevät käyttämään näitä teknologioita? Kun nämä mahdollisuudet ovat olemassa, kysymys ei ole siitä, käytetäänkö niitä, vaan miten, missä ja keihin niitä sovelletaan.

Näitä teoksia tehdessäni ajattelin paljon myös ystävyyttä ja kuolemaa. Ystäväni Iitun kuolema jätti jälkeensä pelon läheisteni menettämisestä. Ehkä nämä veistokset ovat myös yritys pitää ystäväni hengissä – edes pieninä veistoksina, edes lyhyen hetken ajan. Iitun veistos poikkeaa muista, sillä siitä puuttuvat elävät solut.

Kiitän yhteistyöstä Brinter Oy:ta, jonka valmistamalla tulostimella veistokset on printattu, sekä Taiteen edistämiskeskusta ja Kunstventures Oy:ta työskentelyni tukemisesta.”

Pekko Vasantola (s. 1994) on Helsingissä työskentelevä kuvanveistäjä ja mediataiteilija. Hän on valmistunut kuvataiteilijaksi Turun Taideakatemiasta vuonna 2019 ja viimeistelee Taiteen maisterin opintoja Aalto-yliopistossa. Henkilökohtainen data, ihmisen mittaaminen ja muotokuvat ovat olennaisia teemoja Vasantolan työskentelyssä. Hän luo dataan pohjautuvia, abstrakteja muotokuvia pohtien identiteettimme rakentumista ja inhimillisen havainnon ja teknologian vuorovaikutusta. Vasantolan käyttämät tekniikat vaihtelevat soluviljelystä graniittiveistoksiin ja tekoälyohjelmien kirjoittamisesta videoinstallaatioihin. Vasantolan töitä on aiemmin nähty Suomessa Wäinö Aaltosen museon Milloin on Nyt? -näyttelyssä, Helsingin Taidehallissa Nuoret2019-näyttelyssä sekä ulkomailla muun muassa Atlantassa, Vancouverissa ja Barcelonassa.

Taiteilijatapaaminen sunnuntaina 30.1.2022 klo 14–16.