Petri Eskelinen, Pauno Pohjolainen & Paavo Räbinä
Supermarket 2017
Galleria Sculptor osallistuu Tukholmassa järjestettäville taiteilijavetoisille Supermarket Stockholm Independent Art Fair -taidemessuille tänä vuonna viidettä kertaa. Galleria Sculptoria edustavat messuilla taiteilijat Paavo Räbinä, Pauno Pohjolainen ja Petri Eskelinen.
Petri Eskeliseltä (s. 1975) nähdään messuilla interaktiivinen veistos Halaamisen mekaniikka (2014). Puinen veistos opettaa katsojaa halaamaan. Eskelinen on tunnettu mekaanisista teoksistaan, jotka pohjautuvat keksimiseen, ongelmanratkaisuun ja mahdottomien ajatusten pelkistämiseen teosten muodossa. Eskelisen teoksissa katsojalla on usein myös aktiivisen kokijan rooli, katoja on myös teosten konkreettinen käyttäjä. Liike, käyttäjän suora vaikutus ja tieteellisten lauseiden kaltainen asettelu, toimivat Eskelisen teosten ideoiden rakennuspalikoina.
Pauno Pohjolainen (s. 1949) osallistuu messuille kahdella puureliefillään Tiernapoika (2012) ja Risti (2014). Pohjolainen tunnetaan suurista, lähes abstrakteista puisista vahaväreillä käsitellyistä reliefeistään. Puun lisäksi Pohjolainen käyttää teoksissaan esimerkiksi hartsia ja kuparilehteä, sekä ajoittain myös valmismateriaaleja, kuten esimerkiksi vanhaa pöydänjalkaa tai vanhaa takkia. Pohjolaisen inspiraationlähteinä ovat muun muassa niin varhaisrenessanssin taide ja ikonitaide kuin venäläinen avant-garde ja luonto.
Paavo Räbinä tuo messuille nelikanavaisen videoinstallaationsa Me – Kanssa (2016). Teoksen lähtökohtana ovat syrjäytyneet ja syrjäytymisvaarassa olevat henkilöt. Teoksessa käsitellään ryhmänä syrjäytymisen teemoja; kykyä ymmärtää ja asettua toisen ihmisen asemaan. Paavo Räbinän teokset kertovat yhteiskunnan epäkohdista, varjopuolista ja siitä kumpuavasta raivosta, ahdistuksesta, jonka kanssa ihmiset kamppailevat nykymaailmassa. Teoksilla on pyrkimys ottaa kantaa ja herättää keskustelua yhä murenevasta kriisivaiheesta.
Galleria Sculptorin messuosastolle saivat hakea mukaan kaikki Suomen Kuvanveistäjäliiton jäsenet ja taiteilijavalinnat tehtiin saapuneiden hakemusten pohjalta. Valinnassa painotettiin ennen kaikkea kiinnostavaa otantaa suomalaisesta nykykuvanveistosta, ja pyrittiin saamaan aikaan niin visuaalisesti kuin temaattisestikin kiinnostava ja puhutteleva kokonaisuus. Valitut taiteilijat edustavat eri ikäpolvia ja erilaisia tekemisen tapoja, ja tuovat siksi hyvin esiin suomalaisen nykykuvanveiston moninaisuutta.
Osallistumalla messuille Galleria Sculptor pyrkii edistämään paitsi yksittäisten taiteilijoiden kansainvälistymismahdollisuuksia, samalla laajemminkin kasvattamaan suomalaisen nykykuvanveiston ja -taiteen tunnettuutta ja näkyvyyttä.
Supermarket-taidemessuja on järjestetty Tukholmassa vuodesta 2007 ja tapahtuma on vuosien varrella vakiinnuttanut asemansa tärkeänä taiteilijavetoisten gallerioiden kohtaamis- ja verkostoitumispaikkana. Tänä vuonna mukana on kahdeksan suomalaista taiteilijavetoista galleriaa: Galleri Gro, Galleria Huuto, Galleria Lapinlahti, Galleria Sculptor, Kallio Kunsthalle, Muu Galleria, tm-galleria ja TOOLBOX. Supermarket 2017 on yksi vuoden suurimpia tilaisuuksia esitellä suomalaista kuvataidetta ulkomailla. Tapahtumaan osallistuu yli 50 kotimaista taiteilijaa.