Hans-Christian Berg Color Space -/+

9.2.–26.2.2017

HC Bergin veistokset ja optiset installaatiot osallistavat katsojaa ja luovat vahvan interaktiivisen dialogin ympäristön kanssa. Bergin teokset herättävät kiinnostusta ymmärtää paremmin itseämme ja subjektiivista todellisuuttamme. Teokset koskettavat, viettelevät katsetta, ja vangitsevat katsojan osaksi tila-aikaulottuvuutta, jossa kuva, ajatus ja tuntematon kietoutuvat yhteen. Valo on pitkään toiminut Bergin taiteessa eräänlaisena primus motorina, ja sen avulla Berg pohtii olemassaolevaa, kyseenalaistaa totuttuja näkemyksiä itsestämme ja katseen rajoista.

Color Space -trilogiansa kolmannessa näyttelyssä Berg pyrkii entistä monimutkaisempaan värisommitteluun haastaakseen katsetta tuntemattomalle alueelle, jossa värin ja tilan koreografia luo entistä tilallisempia ja hämmentävämpiä valoilmiöitä.

”Yksi tärkemmistä Color Space -/+ -näyttelyn taustalla olevista ajatuksista on pyrkimys murtaa tilan ja ajan kokemisen rajoja kuvallisesti. Olen työskennellyt kaksinkertaisella paletilla, ja sekoittamalla subtraktiivisia ja additiivisia värisekoituksia olen luonut uuden kuvamaailman, joka syntyy valon nopeuden ja katsojan välisessä vuorovaikutuksessa. Valon, materiaalin ja tilan välinen symbioosi on tarjonnut minulle mahdollisuuden luoda jatkuvan, luonteeltaan immateriaalinen valotilan, joka toteutuu kuvan, muodon ja tilan rajapinnassa.”                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    HC Berg

HC Bergin teosten aiheet kumpuavat erilaisista lähteistä, ja ne heijastavat hänen havaintoon pohjautuvaa tapaansa tutkia valoa ja sen ominaisuuksia. Valo on samanaikaisesti sekä fyysistä ja ymmärrettävää että eteeristä, käsittämätöntä ja mystistä. Valolla on kyky tehdä näkymättömästä näkyvää.

HC Berg (s. 1971) on valmistunut Taiteen maisteriksi sekä Taideteollisen korkeakoulun (nyk. Aalto-yliopisto) lasi- ja keramiikkalinjalta sekä Kuvataideakatemian kuvanveiston linjalta. Bergin monipuolinen koulutustausta näkyy teknisenä taituruutena ja erilaisten materiaalien ja tekniikoiden monipuolisena ja ennakkoluulottomana hyödyntämisenä. Berg on tunnustettu niin kotimaisesti kuin kansainvälisestikin. Hänet on palkittu Vuoden 2007 nuorena taiteilijana Suomessa ja hänen teoksiaan on ollut esillä museoissa, gallerioissa ja taidemessuilla ympäri maailman. Bergin teokset ovat hyvin edustettuina niin suomalaisissa julkisissa kokoelmissa kuin koti- ja ulkomaisissa yksityiskokoelmissakin. Berg asuu ja työskentelee Inkoossa.

Taiteilija on tavattavissa näyttelynsä äärellä su 26.2.2017 klo 14–16.

Liity uutiskirjelistalle

Tilaamalla Galleria Sculptorin uutiskirjeen saat tietoja ajankohtaisista näyttelyistä ja tapahtumista.