
Tiina Raitanen Odottava
Taiteilija tavattavissa gallerialla 28.9. klo 14-16.
Tiina Raitasen veistokset pohjautuvat kävelymatkoilta löytyneisiin esineisiin, esimerkiksi auton muovisiin osiin. Raitanen työstää esineistä muotokollaaseja, jotka hän valaa toiseen materiaaliin, kuten pronssiin tai betoniin. Uusissa veistoksissa on myös vapaasti työstettyjä muotoja ja materiaaleja, kuten puuta ja hopeaa. Raitanen käsittelee teoksissaan tunnistamista, muistamista, materiaalien historiaa, aikaa sekä kuvitteellisia tulevaisuuden jäänteitä.
Näyttelyn veistokset kietoutuvat ajan käsitteen ja aikakäsitysten ympärille. Ne kulkevat synkästä maailmanajan kokemuksesta yksilön sisäisiin tuntemuksiin ajan sykleistä. Ajan antaminen, tarve, kosketus ja takertuminen saavat veistoksissa muodon kehinä, toistuvina kuorina, materiaalien nojautumisina, halauksina, raapaisuina ja nipistyksinä.
Näyttelyn englanninkielinen nimi Pending tarkoittaa, että jotakin asiaa ei ole vielä päätetty; se on tapahtumassa tai odottaa tapahtumistaan ( about to happen or waiting to happen). Raitanen löysi erään muovisen osan, jossa oli tämä sana. Objekti itsessään tuli osaksi veistosta pronssisessa muotokollaasissa ja antoi samalla näyttelylle nimen. Pending-sana kuvaa hyvin veistosten pitkää tekoprosessia, johon sisältyy monivaiheista muottityötä sekä materiaalien ja muotojen yhdistämistä. Työn tekeminen ja arki kiertyvät odotustilaan.
Raitanen on kokenut omassa aikakäsityksessään voimakkaan muutoksen vanhemmuuden myötä. Ajan antamisen ja vaalimisen, yhdessä- ja läsnäolon tarve on korostunut. Samalla tunnit ja päivät tuntuvat juoksevan alta. Joku on aina odotustilassa.
Veistoksissa voi nähdä viitteitä myös suojiin ja suojautumiseen. Tässä maailmanajassa tuntuu olevan kaiku varhaisten korkeakulttuureiden syklisestä aikakäsityksestä, jossa ajan katsottiin kiertävän kehää ja kaikkien tapahtumien toistuvan tuhansien vuosien sykleissä, jotka päättyvät katastrofiin. Lisäksi Raitasta kiinnostavat portit ja siirtymiset toiseen aikaan.
Tiina Raitanen (s.1983) on Helsingissä työskentelevä ja asuva kuvanveistäjä. Raitanen on valmistunut kuvataiteen maisteriksi Kuvataideakatemiasta 2012 ja opiskellut Tukholman Kungliga Konsthögskolanissa ammattitaiteilijan kuvanveiston projektiopinnot 2018–2019.
Raitanen on tehnyt kaksi julkista veistosta. Luettelo (2022) sijaitsee Helsingin Telakkarannassa Euroopan kemikaaliviraston (ECHA) edustalla ja Odottaja ja Saapujat (2024) perhekeskus Aallokon sisäpihalla Seinäjoella. Hänen veistoksiaan on Nykytaiteen museo Kiasman kokoelmassa, Helsingin kaupungin julkisen taiteen kokoelmassa, Seinäjoen kaupungin taidekokoelmassa sekä yksityiskokoelmissa. Raitasen veistoksia on ollut esillä mm. seuraavissa näyttelyissä: New Ice Age, Galleria Mältinranta, Tampere 2023, Art Odyssey 2021, Serlachius museo Gösta. Mänttä 2021, Infiltration, SIC, Helsinki 2021 ja HARD, Sinne, Helsinki 2019. Raitaselle myönnettiin William Thuring-nimikkopalkinto 2024.
Raitasen taiteellista työskentelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus. Näyttelyä on tukenut Greta ja William Lehtisen säätiö.
Kiitos avusta ja neuvoista Valo Vairio, Maija Fox, Maija Toivanen, Milja Havas, Hanna Makkonen, Maria Kiialainen, Miikka Hietsalo, Sivia, isä ja äiti.



