Kuva: Essi Immonen.

Essi Immonen

3.10.–26.10.2025

Galleria Sculptorin Studioon esille tulevaa teoskokonaisuutta työstäessään Essi Immonen on ollut kiinnostunut näennäisen merkityksettömistä esineistä (taskun pohjalta löytyvä haalistunut kuitti), ja ajan myötä tapahtuvista materiaalisista muutoksista. Banaanin tärkkelys pilkkoutuu hedelmälihan kypsyessä sokereiksi – toisaalla sedimentti, aika ja paine muuttaa joskus eläneen organismin kiveksi. Immonen käsittelee teoksissaan rakennettua maailmaa ja sen materiaaleja – niissä piileviä merkityksiä ja suhdettamme niihin. Hänen teoksissaan on usein jälkien jättämisen teema; materiaali painautuu toiseen, ja siitä jää jälki.

Essi Immonen (s.1995) työskentelee laajennetun kuvanveiston kentällä, viime aikoina erityisesti erilaisten muotti- ja valutekniikoiden, sekä laaja-alaisesti erilaisten materiaalisuuksien parissa. Immonen on valmistunut kuvataiteen maisteriksi Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta (2023), ja sitä ennen kuvataiteen AMK-tutkintoon Saimaan Ammattikorkeakoulusta (2018). Viimeisimpänä Immosen teoksia on ollut esillä mm. Sunnyside -gallerian ensimmäisessä ryhmänäyttelyssä Helsingissä sekä kesän 2024 Mäntän Kuvataideviikoilla. Hänen teoksiaan on mm. HUS:in sekä Valtion taidekokoelmissa.

Liity uutiskirjelistalle

Tilaamalla Galleria Sculptorin uutiskirjeen saat tietoja ajankohtaisista näyttelyistä ja tapahtumista.