Näyttelyssä on esillä teoksia, joissa luonnon ja löydettyjen materiaalien muodot yhdistyvät. Teosten lähtökohtana ovat aistihavainnot metsistä ja rannoilta. Pyrkimyksenä on ollut toteuttaa näköhavainnon lisäksi muilla aisteilla koettuja havaintoja paikoista ja toisten lajien liikkeistä. Lopputulos voi olla tuntematon eliö, tila tai häily, jonka muoto ei ole suoraan mistään olemassa olevasta vaan on syntynyt taiteellisessa prosessissa. Työskentelyssä on pohdittu tilallista rytmiä teosten ja niiden luomien varjojen yhdistelyllä näyttelytilassa.

Teokset ovat hetkiä työskentelyprosessin ja teoksen kaatumisen välillä.

Teosten materiaaleja ovat ojanvarsilta kerätty paju ja muut lehtipuut sekä iänvanhojen, maanviljelyssä käytettyjen työkoneiden osat, kuten viljan puintiin käytetyt ritilät, taotut kammet ja puisten koneiden ja veneiden aihiot. Mukaan on valikoitunut myös uudempia löydettyjä materiaaleja, kuten pakoputkia ja kuparisia vesiputkia.

Materiaalit tuovat teoksissa esille ajallista ulottuvuutta, liikettä, kehollisia vertauksia ja ekologista ajattelua.

Inka Nieminen valmistui Helsingin Kuvataideakatemiasta, kuvanveiston laitokselta, vuonna 1999 ja opiskeli myös Prahan Kuvataideakatemiassa. Hänen viimeisimpiä näyttelyitään ovat yksityisnäyttelyt Oulun taidemuseossa (2020), Turun Taidehallissa (2023), Galleria G:ssä Helsingissä (2023) ja ryhmänäyttelyt HAMissa 2020, EMMAssa (Saastamoisen säätiön kokoelmat) 2025 sekä Mäntän kuvataideviikoilla 2026. Hänen teoksiaan kuuluu useiden kaupunkien taidemuseoiden kokoelmiin Suomessa ja Ruotsissa.

Inka Nieminen on saanut kaksi taidepalkintoa Suomessa: William Thuring -palkinnon (2010) sekä Stina Krookin säätiön palkinnon (2015).