Taiteilija on tavattavissa gallerialla lauantaina 21.9. klo 14–16.

Olipa kerran Iso paha pillu. Sen karvaisesta kidasta lapsia peloteltiin ja Sen hengityksen hajusta moni kertoi iltanuotiolla omia versioitaan. Sen suulle vain kovimmat väittivät kiivenneensä ja elämäänsä pettyneet uhosivat muuttavansa sen sisuksiin takaisin. Suuret taiteilijat asemoivat itsensä usein Pillun silmään ja katsoivat maailmaa sieltä lintuperspektiivistä kaikkivoipaisella Jumalan katseellaan.

Toiset toivat kynttilöitä Pillun pieleen ja palvoivat Sen juurella keksimiään Jumalia ja pyhiä äitejä. Heille Iso paha pillu oli pyhä lehmä, jonka he halusivat sulkea pienen piirin nähtävyydeksi keräämällä nimiä kansalaisaloitteeseen, joka mahdollistaisi vain pillullisten pääsyn Ison pahan pillun välittömään läheisyyteen ja alapääratsiat sen suulle asian todentamiseen. Toiset taas väittivät Pillun lotinan olevan latinaa ja kirjoittivat siitä väitöskirjatekstejään. Maan suosituin TV-yhtiö halusi tehdä Isosta pahasta pillusta uuden Uuno-elokuvan, jossa Pillu näyttelisi Turhapuron osaa. Kaikilla kuului olla joku mielipide Isosta pahasta pillusta ja kaikkia se jollain tapaa myös kosketti ja kiinnosti. Toiset eivät voineet hyväksyä Sen nimen lausumista julkisilla paikoilla ja siksi polttivat pillupäiväkirjoja kauppatorilla ja hyppivät Mantan päällä niin että juuri restauroitu pronssinen patsas nytkähti pysyvästi vinoon.

Kerran kuussa Iso paha pillu syöksi sisältään verta purkautuen ympäriinsä kuin tulivuori. Tämä oli rituaali, jonka ajankohtaa kukaan ei koskaan osannut täysin ennustaa, ja joka aina onnistui yllättämään julkisen liikenteen niin että työmatkalaiset kirosivat täyteen ahdetuissa ja epäsäännöllisesti kulkevissa linja-autoissa. Kirkko rahoitti keräämillään verovaroilla lapualaisessa laboratoriossa tapahtuvia eläinkokeita, joissa jalostettiin haikaraparvea, jonka toivottiin korvaavan lähitulevaisuudessa ”liian laiskaksi käyneen liukuhihnan” ja tekevän Isosta pahasta pillusta lopullisesti työttömän, sillä heidän mukaansa Pillulta piti kieltää myös seksi, jos sillä ei ollut lisääntymistarkoitusta. Jos Isosta pahasta pillusta tulisi työtön, olisi tällöin kaupungin puolestaan helppo vedota esteettisiin seikkoihin ja koittaa poistaa tämä liian suuri ulkosynnytin maisemasta. Venäjän trollitehtaat haistoivat veren ja suolsivat tusinoittain tekoälyllä tuotettuja kämäisiä deepfake -videoita, joissa söpöt haikarat koittavat tappaa Isoa pahaa pillua.

Suomalainen design-tuotteisiin erikoistunut lasifirma halusi päivittää brändiään ja näki haikarailmiön tarjonneen heille loven johon iskeä. Lasifirma loi kirkon eläinkokeita kritisoivan somekampanjan, jonka yhteydessä myytiin heidän 100-vuotisjuhlatuotettaan, jossa klassikko vaasista oli muovattu Isoa pahaa pillua muistuttava lasiastia. Pian keskiluokka sometti salaattejaan tältä vaasilta, jonka seurauksena moni hyppäsi kirkonkirjoista lasifirman seuraajiksi. Lasifirman menestystarinasta inspiroitunut helsinkiläinen Benjijump Business School of Finland loi t-paitamerchin, jossa luki ”No pilluhan se on aina mielessä, mutta hypätään nyt ensin”. Alun myyntipiikin ja huuman jälkeen t-paita kuitenkin känkelöitiin mäkihyppyliigan taholta, jolle tuo edesmenneen mäkikotkan hokema oli alunperin patentoitu.

Kaikkien näiden sirkushuvien ohessa päivä nousi ja päivä laski toinen toisensa perään, mutta yksi asia pysyi ajasta toiseen samana, ja se oli että pillu oli aina tuleva olemaan kaikkien huulilla.

HEMULOORDI ei noussut merestä simpukankuoren päälle alasti aseteltuna. Hänellä ei myöskään ollut atrainta eikä utareita eikä hän ollut mikään meren maailmaan sylkemä soturi. Kaikkia harmitti ettei HEMULOORDILLA ollut kasvoja. Ennen pitkää joku neuvokas taiteilija koitti kuitenkin korjata asian ja tehdä HEMULOORDISTA muotokuvan valamalla patsaan, jonka laastin sekoiteaineeksi meni valitsemaan haikaran sperman. Lopputulos ei ollut hyvä, sillä haikaran sperma oli siitä ihmeellistä ainetta, että sen jokainen siittiö oli se “nopein uimari”. Tästä syntyi hirvittävän vaarallinen lopputulos, sillä HEMULOORDIN näköispatsas kuhisi nyt elämän kiimaa ja yksikin suudelma muuttaisi siitä ihka elävän panokoneen. Maapallon kapasiteetti ei ehkä kestäisi tätä rytinää, eikä tätä uhkakuvaa turhaan kutsuttu “loppuräjähdykseksi”. Tästä jokainen itseään kunnioittava presidentti haaveili aina iltaisin. Kun HEMULOORDI itse näki muotokuvansa, hän purskahti itkuun, sillä ei tunnistanut siitä itseään. “Kuka oli tuo ylimielinen seksijumala?”, hän kysyi itseltään. HEMULOORDI halusi pelastaa maailman omalta kuvaltaan ja uhrautui suutelemaan näköispatsastaan, joka tarkoitti, että patsaassa ollut haikaran sperma siirtyi hänen henkeensä eikä karannut maailmaan panokoneen muodossa. HEMULOORDI itse muuttui tällöin linnuksi, jonka ainut tehtävä olisi kuljettaa ihmisille vauvoja. Ja ihmiset sanoivat: “Näin on aina ollut ja aina tuleva olemaan”.

Näyttelyyn on saatu valtionavustusta Museovirastolta kuvataiteilijoiden näyttelypalkkioihin.