Näkymä Jan Lütjohannin OOOOOOO-näyttelyyn. Kuva: Aukusti Heinonen.

Jan Lütjohann OOOOOOO

27.9.–20.10.2024

Tervetuloa näyttelyn avajaisiin torstaina 26.9. klo 17–19! Taiteilija on tavattavissa gallerialla sunnuntaina 20.10. klo 14–16.

Jan Lütjohannin teokset on valmistettu hakkuupaikoilta kerätyistä, kaarevista puun osista. Ainoastaan käsityökaluja käyttäen Lütjohann on veistänyt puusta toistuvia pyöreitä muotoja. Lopputuloksena syntyvät ooooooo:n muotoiset veistokset viittaavat toiston ja määrän käsitteisiin: puiden kasvurenkaisiin, päivien ja vuosien sykleihin, tapahtumaketjuihin tai puiden ja ihmisten sukupolviin.

Teoksissa käytetty puu on peräisin paikoilta, joissa puita on kaadettu, kuten rakennustyömailta, hakkuilta tai puistoista. Useat teoksista on veistetty paikan päällä keskustellen alueella työskentelevien tai asuvien ihmisten kanssa. Daylight, Traces, Talks -nimellä vuodesta 2020 lähtien kulkenut teoskokonaisuus on jatkuvasti täydentyvä sarja, johon sisältyy työpajoja, veistoksia, näyttelyitä ja Helsingin kaupungin tilaama julkinen taideteos.

Galleria Scupltorin näyttelyssä on esillä kolme ooooooo:n muotoisten veistosten ryhmää. Puunrungoista veistetyt teokset on asetettu gallerian lattialle, kuten ne olivat löydettäessä ja niitä työstettäessä. Oksista veistetyt teokset on ripustettu seinille ja kepeistä tehdyt teokset aseteltu ikkunalaudoille. Kepeistä veistetyt teokset taiteilija on tehnyt pitämissään työpajoissa. Ne kerryttävät jatkuvasti kasvavaa pienten veistosten ja keskustelujen kirjastoa. Teoksissa käytettyjä puulajeja ovat vaahtera, koivu, pyökki, tammi, saarni, haapa, leppä, akaasia, kirsikka, kastanja, kuusi, mänty, pihlaja, pähkinäpensas ja kaksi Taipeissa kasvavaa tunnistamatonta puulajia. Nämä puut on löydetty Helsingistä, Turusta, Kemiönsaaresta, Mustarindasta, Nidasta, Wrocławsta, Tallinnasta, Taipeista, Göteborgista ja Tukholmasta.

Lütjohannin taiteellista työskentelyä projektin parissa ovat tukeneet Taiteen edistämiskeskus, Suomen Kulttuurirahasto, Svenska Kulturfonden, Koneen säätiö, Konstnärsnämnden, IASPIS, Titanik-galleria, BWA Wrocław, Tallinnan ja Krakovan Goethe-instituutit, Tallinna Art Hall, Nida Art Colony, HAM Helsingin Taidemuseo, Sagalundin museo, Treasure Hill Artist Village, ja kaikki ne, jotka ovat antaneet luvan käyttää puuta tai osallistuneet työpajoihin ja jakaneet aikaansa.

Näyttelyyn on saatu valtionavustusta Museovirastolta kuvataiteilijoiden näyttelypalkkioihin.

Jan Lütjohann  (s. 1987) on kuvanveistäjä ja opettaja. Hän käyttää esiteollisia työkaluja ja perinteisiä työmenetelmiä pohtiakseen käsin tehdyn työn merkitystä nykyhetkessä ja tulevaisuudessa. Käsin työskentely mahdollistaa sen, että Lütjohann voi ottaa työkalunsa mukaan minne tahansa luoden yhteyksiä ihmisiin sekä erilaisiin tiedon muotoihin. Hänen veistoksensa ja installaationsa ottavat työkalujen, välineiden ja työtilojen muodon. Taiteilijan vetämissä työpajoissa osallistujat käyttävät sekä käsiään että työvälineitä oman toimijuutensa tutkimiseen aineellisissa ja aineettomissa ympäristöissä.

Näyttelyn yhteydessä Galleria Sculptorissa pidetään kaksi työpajaa: 

keskiviikkona 9.10. klo 15–17
lauantaina 12.10. klo 12–14

Työpajoissa opitaan käyttämään peruspuukkoa ja veistetään kaupungista löydettyjä puun kappaleita. Osallistujat oppivat myös teroittamaan puukot lähiympäristöstä kerättyjen kivien avulla. Työpajoissa yhdistyvät veistäminen ja vapaasti virtaava keskustelu, käsien työstäessä puuta.

Työpajat kestävät kaksi tuntia ja ne pidetään englanniksi. Yhteen työpajaan mahtuu 6 henkilöä.

Huomioithan, että työpajaan osallistutaan omalla vastuulla. Osallistumiseen ei tarvita aiempaa kokemusta puutöistä, mutta osallistujien on noudatettava taiteilijan antamia turvallisuusohjeita.

Ilmoittaudu tästä mukaan työpajaan.

Näkymä Jan Lütjohannin OOOOOOO-näyttelyyn. Kuva: Aukusti Heinonen.
Yksityiskohta teoksesta Daylight, Traces, Talks, 2021-2024. Kuva: Aukusti Heinonen.
Lataa pressipaketti

Liity uutiskirjelistalle

Tilaamalla Galleria Sculptorin uutiskirjeen saat tietoja ajankohtaisista näyttelyistä ja tapahtumista.