Marja Kanervo
Paluu
–
Näyttelyni teema on paluu – monessakin mielessä.
Tartuin pensseleihin ensimmäistä kertaa taidekoulun jälkeen, ja mikään maalaamiseen liittyvä ei ollutkaan enää itsestäänselvää.
Näyttelyssäni Galleria Sculptorissa on installaatioita, jotka koostuvat munatemperamaalauksista, väripinnoista ja materiaaleihin ja valoon liittyvistä ilmiöistä.
Aloin työstää tätä näyttelyä jo kaksi vuotta sitten, kun sain valmiiksi Helsingin Vallisaaren Luotsitaloon teokseni ”A-rappu”. Tämä teos perustuu katsojan läsnäoloon ja havaintoihin tilassa. Tila kuitenkin suljettiin, eivätkä katsojat enää pääse tilaan sisälle.
Nyt esillä olevassa näyttelyssä on kaikuja Vallisaaren teoksesta, mutta työn edetessä nämä tässä näyttelyssä nähtävät teokset alkoivat elää omaa elämäänsä. Tätä kirjoittaessani prosessi on vielä kesken, enkä oikeastaan osaa kertoa tämän enempää.
Marja Kanervo valmistui Suomen Taideakatemian koulun maalauslinjalta vuonna 1981. Kanervo on pitänyt lukuisia yksityisnäyttelyitä ja hän on osallistunut useisiin yhteisnäyttelyihin ja tapahtumiin Suomessa ja ulkomailla.
Yksityisnäyttelyitä hänellä on ollut mm. Helsingin Taidehallissa ja Nykytaiteen museo Kiasmassa. Hänen teoksensa ovat kolmiulotteisia ja useimmiten paikkaan sidottuja, usein myös katoavia.
Näyttelyä on tukenut Suomen Kulttuurirahasto.