Emilia Niskasaaren teokset Saunamummo, Marraskuu, Matoblues, Nokkari ja Tippa (2024, kaikki teokset pronssia. Kuva: Aukusti Heinonen.

Emilia Niskasaari Saunamummo, Matoblues ja Marraskuu

30.3.–21.4.2024

Näyttelyni koostuu sarjasta pieniä pronssiveistoksia. Veistokset ovat tikkuihin muotoiltuja päitä, jotka voi ajatella esimerkiksi kiteytettyinä tarinoina tai autenttisina henkilöinä, joissa eletty elämä saa näkyä. Hiushörsäkkeineen, rönttöineen ja muine yksilöllisine piirteineen ne ilmentävät ihmisyyden moninaisuutta, joka mielestäni maailman olisi hyvä ottaa omakseen eikä koettaa karsia. Ajattelen maailmaa kokonaisuutena, verkostona: eroistamme huolimatta olemme kaikki yhtä, samasta aineesta valettuja.

Veistosten pieni koko pyytää tarkastelemaan niitä läheltä. Teosten pienuus kuvastaa myös ihmisen vajavaisuutta ja toisaalta hellyyttävää sympaattisuutta: rämmimme eteenpäin kykyjemme ja voimiemme mukaan toisiimme tukeutuen ja joskus yhteyden menettäen.

Veistosten pääasiallinen materiaali on pronssi. Muotoiluvaiheessa olen lisännyt osaan teoksista myös kasvien osia ja muita löydettyjä elementtejä, jotka pronssiin valautuessaan ovat liittyneet osaksi veistoksia. Joihinkin teoksista olen jälkeenpäin lisännyt esimerkiksi kuparilankaa. Poltin muotit ja sulatin pronssin omatekoisia uuneja käyttäen – talvipakkasella, lumisten kuusten alla.

-Emilia Niskasaari

Näyttelyä on tukenut Greta och Alfred Runebergs Stiftelse.

Emilia Niskasaari (s.1981) on Helsingissä asuva ja työskentelevä kuvataiteilija. Hän työskentelee pääasiassa kuvanveiston keinoin hyödyntäen erilaisia materiaaleja ja tekniikoita, jotka usein liittyvät osaksi teosten sisältöä. Materiaalit voivat olla uusia tai löydettyjä. Niskasaari yhdistelee veistoksissaan esittäviä ja abstrakteja muotoja luoden veistossarjoja ja tilallisia kokonaisuuksia. Niskasaari on valmistunut Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta kuvanveiston osastolta 2018. Hän on pitänyt yksityisnäyttelyitä ja osallistunut useisiin ryhmänäyttelyihin.

Videon toteutus: Pia Männikkö

Näkymä Emilia Niskasaaren näyttelystä, etualalla teos Silkkitie (2024), pronssi. Kuva: Aukusti Heinonen.
Emilia Niskasaaren teokset Saunamummo, Marraskuu, Matoblues, Nokkari ja Tippa (2024, kaikki teokset pronssia. Kuva: Aukusti Heinonen.
Lataa pressipaketti

Liity uutiskirjelistalle

Tilaamalla Galleria Sculptorin uutiskirjeen saat tietoja ajankohtaisista näyttelyistä ja tapahtumista.