Maaria Wirkkala & Minna Miettilä

Duo-näyttely


-

Tervetuloa näyttelyn avajaisiin torstaina 31.8. klo 17–19!

Suomen Kuvanveistäjäliiton Duo-kutsunäyttely on jo perinteeksi muodostunut näyttelykonsepti, joka tuo yhteen kahden liiton jäsenen ja uransa eri vaiheissa olevan kuvanveistäjän työskentelyn ja teokset.  Kolmannessa Duo-näyttelyssä kohtaavat Maaria Wirkkala ja Minna Miettilä, joiden työskentelytavoille on yhteistä paikan, hetken ja materiaalin tarkka kuulostelu. Kutsunäyttelyn ytimessä ovat kollegiaalisuus sekä rinnakkain työskentely.

Näyttelyn suunnittelun aikana Minna Miettilällä oli tarkemmin määrittelemätön halu työskennellä tekstiilien kanssa. Hän oli hankkinut kirpputoreilta kankaanpaloja; kenties jonkun keskeneräisen ompeluprojektin, toisen aloittamattoman ompeluprojektin, ylijäämäpaloja ja omituisen muotoiset verhot.  Lisäksi työhuoneella oli sekalaisia materiaaleja, joista osa oli ollut ehkä mukana hänen aiemmissa teoksissaan. Hän ei enää muistanut, mikä oli ylijäämää ja mikä kierrätettyä. Sitten eräät hänen läheisensä lahjoittivat hänelle lisää materiaaleja, kodintekstiilejä ja muuta. Ne tuntuivat vaikealta käyttää, niillä oli liikaa liian intiimejä merkityksiä. Mutta niitäkin hän käytti. Jostain syystä se tuntui ainoalta vaihtoehdolta.

Välillä hän istui hämmästyttävän pitkiä aikoja selvittämässä sotkuun mennyttä kalastajalankaa. Se tuntui tärkeältä. Oli tärkeää, ettei yrittänyt ymmärtää mitään, oli vain ja teki mitä teki. Välillä Maaria soitti, ja he juttelivat. Jonkin verran taiteesta, enimmäkseen elämästä.

Maaria Wirkkalan työn luonteeseen kuuluu, että tietyt elementit kulkevat teoksesta toiseen muuttaen luonnettaan ajan ja tilan ja tilanteen mukaan. Duo-näyttelyyn hän päätti tuoda teoskokonaisuuden Särkyvää – Fragile. Hänen edellisessä Suomessa pitämässään gallerianäyttelyssä LIITUTALO (Galleria Sculptor, 1986) teosluettelona toimi ruutupaperille tehty gallerian pohjapiirustus, johon asettuivat: eteinen, kirjasto, ullakko ja kellari. Nyt teosluettelona toimii rahtikirja.

Minna Miettilän kanssa käyty dialogi oli Maaria Wirkkalalle eräänlainen peili, johon heijastui nykyisyyden lisäksi myös hänen oma menneisyytensä. Jokainen teos on hetki pitkässä ketjussa. Tässä Duo-yhteisnäyttelyssä kahden taiteilijan ketjut risteävät tai ainakin kulkevat hetken rinnakkain.

Maaria Wirkkala tekee hetkiä ja paikkoja siirtyen luontevasti materiaalista toiseen. Hänen töitään on viime vuosina nähty pääasiassa Japanissa, Venetsiassa sekä ensimmäisessä Helsinki Biennaalissa. Hänen viimeisin teoksensa A chapel for something else valmistui kesäkuussa Kunsthal  44 Møenissa pidettyyn René Blockin kuratoimaan INTERMEZZO- näyttelyyn.

Minna Miettilä on monialainen kuvataiteilija, joka työskentelee muun muassa kuvanveiston, installaation, tekstin, piirustuksen ja performanssin keinoja käyttäen. Hän on valmistunut kuvataiteen maisteriksi Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta 2020. Miettilän ensimmäinen yksityisnäyttely Comfort Corner pidettiin Exhibition Laboratory Project Roomissa lokakuussa 2019. Sen jälkeen hänen töitään on nähty ryhmänäyttelyissä Kirjasto / Library (Forum Box, Helsinki, joulukuu 2020) ja Weathering (SIC, Helsinki, kesäkuu 2021).

Näyttelyä tukevat Suomen Kuvanveistäjäliiton nimikkorahastot S. Vuorion rahasto ja Ida ja Johannes Haapasalon rahasto sekä Taiteen edistämiskeskus.

 

Videon toteutus: Pia Männikkö.