”Aikajanalle sijoitetut analogiat ovat askel kohti kuolemaa, niin kuin ajattelisin olevani Herakleitos, joka tuumi kertoneensa osaltaan kaiken ja päätti vetäytyä vuorille yksinäisyyteen ja elää siellä vaatimattomasti ruohoa syöden. No tästä hän, kuten nykyihminen arvata saattaa, tuli kovin sairaaksi. Hän koetti parantua vaivastaan asettumalla makaamaan lantakasaan, minne hän kuitenkin kuoli.

Kehon- tai mielenharjoitteen avulla ajattomuuteen kurkottava huiputtaa itseään ja on pikemminkin kuolleen kaltainen koettaessaan sukeltaa globaaliin hetkeen keksimästään verkon tähtiportista. Tämä ei vie häntä toisaalle vaan tekee hänestä kaksiulotteisen hologrammin; kuvitelman esittämään itseään kuvitelmassa ilman tahtoa tai pyrkimystä esineeksi eli olioksi. Tämä tässä on nykyisin kuvanveistäjän paradoksi.

Siitä huolimatta – ja juuri sen vuoksi – teen, siis omasta mielestäni, ainutlaatuisia esineitä, jotka ovat ajattomia suhteessa omaan elonkaareeni, ja joita ei voi oikein muuten luoda kuin haaveksuen ja seuraten silmän ja käden ihmiseksi tekevää yhteistointa.”

-Heimo Suntio

Heimo Suntio (s. 1955) on kuvanveistäjä, joka yhdistää teoksissaan erilaisia elementtejä, materiaaleja ja tekniikoita usein muista taiteenlajeista, kuten klassisesta kirjallisuudesta inspiroituen. Suntion näyttely Sculptorissa koostuu installaatioista, joiden keskiössä on pronssiveistos – Suntion sanoin oman tapahtumisensa muistomerkki. Näyttelyn ytimessä ovat pohdinnat ajattomuudesta sekä kysymykset esineen roolista taiteessa; siitä, kuinka taide voi olla sidoksena eri aikojen välissä. Näyttelykokonaisuus sisältää Otto Romanowskin ääniteoksen.

Heimo Suntio on paikalla 1.12.2019 järjestettävällä Kantakaupungin galleriakierroksella. Kierros päättyy Sculptoriin klo 15.30. 

Videon kuvaus & toteutus: Pia Männikkö