Hevosia nähdään harvemmin ilman, että ne kantavat jotain mukanaan. Kuva hevosesta on latautunut, ja se on kulkenut läpi historian kertomusten: maasta representaatioksi, eläimestä symboliksi. Hevosen kuva on vakiintunut viittaamaan liikkeeseen ja tietynlaiseen ideaan vapaudesta. Nämä ideaalit liikkuvat hevosen mukana, vaikka ne tuottaneet olosuhteet ovat muuttuneet ajan saatossa.

Yhdysvaltain lännessä hevosesta tuli keskeinen osa avoimuuden ja itsemääräämisoikeuden mytologiaa. Hevosen hahmo on ristiriitainen ja se kykenee hämärtämään taustallaan olevia rakenteita. Mytologia ei jäänyt paikalliseksi ilmiöksi vaan levisi elokuvien, mainonnan ja toiston kautta sulautuen perimätietona leviäviin kertomuksiin. Kertomukset saavat historian näyttämään todellista yksinkertaisemmalta, kunnes ne lopulta luonnollistuvat.

Nämä kuvat liittyvät laajempaan kertomukseen lännestä, joka välittyy yhtä lailla kuvien kuin paikkojen kautta. Monille kertomus tulee tutuksi jo ennen omakohtaisia kokemuksia maailmasta. Yhdysvaltain länsi ei ole niinkään paikka kuin jotain, mikä nousee jatkuvasti esiin. Se on kertomus, joka vaikuttaa tapoihimme lukea maisemaa ja kuvitella liikettä. Kertomukseen kasvaminen tarkoittaa sen omaksumista – vaikka myöhemmin muuttaisikin muualle.

Näyttelyn teoksissa kuva toistuu jännitteisenä. Hevoset juoksevat, ja toisenlainen hahmo ilmestyy kintereille. Kuvat limittyvät ja saavuttavat toisiaan vähä vähältä, mutteivät koskaan saa toisiaan kiinni. Vapauden kieli säilyy, mutta sen ehdot on jo määritelty uudelleen toisaalla. 

Ele ammentaa sarjakuvan tutusta logiikasta, jossa takaa-ajo jatkuu lopputuloksesta riippumatta, ja jossa aikomuksen ja lopputuloksen välinen ero ei koskaan ratkea lopullisesti. Tunnistaminen tapahtuu myöhään, jos silloinkaan – ja rakenne säilyy ennallaan. 

Näyttelyyn liittyy teksti, joka on tilattu New Mexicossa syntyneeltä ja Lontoossa toimivalta kirjoittaja, kuraattori ja tutkija Kylee Aragon Wallisilta. Hänen kirjoituksensa pohtii etäisyyttä ja muistia sekä sitä, kuinka Yhdysvaltain lounaisin osa sijoittuu eletyn historian ja kuvitellun kuvaston välimaastoon. Ruck ja Aragon Wallos tapasivat Santa Fessä vuonna 2021. Hanketta on tukenut Taiteen edistämiskeskus. 

Kate Ruck asuu ja työskentelee Helsingissä, ja hänellä on tiiviit suhteet New Mexicon Las Vegasiin. Ennen omaa taiteellista työskentelyään Ruck vietti yli vuosikymmenen toimien studio- ja projektipäällikkönä New Yorkin ja New Mexicon taiteilijastudioissa, joissa hän osallistui suurikokoisten veistosten sekä maa- ja ympäristötaideteosten toteutukseen. Ruckin työt saavat muotonsa paikkasidonnaisina installaatioina, jotka juurtuvat paikan materiaalisiin olosuhteisiin. Ruck tutkii perinteiden ja jaettujen kertomusten pysyvyyttä fragmentoitumisen ja muutoksen prosesseissa sekä sitä, kuinka tekemisen muodot voivat kunnioittaa perintöään sen omimisen sijasta. Projekteista monet saavat alkunsa yhteistyössä ja toteutuvat usein perinteisten galleriatilojen ulkopuolella. 

Ruck on valmistunut kuvataiteen maisteriksi Taideyliopiston Kuvataideakatemian kuvanveiston koulutusohjelmasta, ja hän oli BIPoC-taiteilijoiden ja -kollektiivien tukemiseen keskittyvän pohjoismaisen Centre for Nordic Otherwise -pilottihankkeen ensimmäisiä osallistujia. Ruckin teoksia on esitetty Suomessa ja kansainvälisesti niin instituutioissa kuin vapaalla kentällä. Ruck on työskennellyt Madridin Factum Arte -taiteilijaresidenssissä, ja hänen työskentelyään ovat tukeneet Taiteen edistämiskeskus, Koneen säätiö ja Suomen kulttuurirahasto. Vuonna 2026 Ruck työskentelee viisi kuukautta MORPHO-residenssissä Antwerpenissä.  

Kiitos: Andreas Behn-Eschenburg, Marissa Fassano, Valpuri Remling ja Inkeri Virtanen.