Anna Hyrkkänen Valon siirros

26.4.–19.5.2019

Anna Hyrkkäsen teokset syntyvät usein tutkimalla valoa erilaisissa tiloissa ja materiaaleissa. Työskentelyä ohjaa pyrkimys ymmärtää aineen käyttäytymistä. Valon käsittäminen aineeksi on sekä konkreettinen että tulkinnallinen osa teoksia.

Uusissa teoksissa nousee keskiöön ihminen biologisena olentona ja ihmismielelle ominainen kyky ylittää ajan ja materiaalisuuden rajoitteet, sisäisen ja ulkoisen eriaikaisuus. Konkreettisen ja abstraktin välimatka katoaa muun muassa erilaisia kuvantamismalleja hyödyntävissä teoksissa. Angiografiakuva sydämestä ja viipalekuva aivoista esittävät eri todellisuuksien sisäkkäisyyden; sen, että kehomme elää omaa aikaansa samanaikaisesti kun mielemme voi matkata mittaamattomien ajanjaksojen läpi vaikkapa maailmankaikkeuden alun syntylähteelle. Dokumentaarisen tarkka toisinto jostain konkreettisesti lähellä (jopa ruumiin sisällä) olevasta organismin osasta muuttuu vieraaksi ja mieltyy kantajalleen vieraaksi.

Tutkiva, reflektoiva mieli ja kokeva, tunteva keho asettuvat tarkastelun kohteiksi. Teokset käsittelevät ihmistä kehollisena ja mielellisenä olentona, organismina, joka on sitkeästi kytköksissä paitsi materiaalisuuteen myös aikaan. Lähtökohta on samalla sekä ihmiskeskeinen että posthumanistinen, sillä ihmistä tarkastellaan kuin mitä tahansa organismia, joka elää fysiikan lakien alaisuudessa.

Näyttelyn teoksissa tieteellisten mittauslaitteiden aineistot tuodaan kuvataiteen piiriin. Syntyy visuaalisia kokonaisuuksia, jotka rakentavat tieteen ja taiteen ylittäviä monimerkityksisyyden alueita.

Näyttelyä ovat tukeneet Koneen Säätiö ja Taike.

Kiitos yhteistyöstä: Lapin keskussairaala / Magnus Hagnäs ja Sakari Säkö

Anna Hyrkkänen (1979) on Tampereella asuva kuvataiteilija. Hän on valmistunut kuvataiteen maisteriksi Kuvataideakatemiasta kuvanveiston osastolta vuonna 2010. Hän työskentelee pääasiallisesti kuvanveiston ja tila- ja valoinstallaatioiden parissa. Viimeaikaisissa teoksissaan hän on käsitellyt olemassa olon teemoja, jotka liittyvät ajan hahmottamiseen, muistiin ja muistoihin.Yksityisnäyttelyitä hän on pitänyt vuodesta 2006 lähtien Suomessa ja ulkomailla. Viimeisimmät yksityisnäyttelyt hänellä on ollut MUU galleriassa Helsingissä 2018, Galleria Harmaassa Turussa 2017 sekä Galleria Forum Boxissa 2016. Vuonna 2017 hänen teoksiaan oli esillä yhteisnäyttelyssä taidekeskus Mältinrannassa Tampereella sekä Galleria Huudossa Jätkäsaaressa Helsingissä 2015. Vuonna 2014 hänen teoksiaan oli esillä Valokuvagalleria Hippolyten Studiossa Helsingissä sekä yhteisnäyttelyssä Pietarsaaren kaupunginmuseossa. Vuonna 2012 hänen teoksiaan on ollut ryhmänäyttelyissä Aboa Vetus & Ars Nova Museossa Turussa sekä taidemuseo Kumussa Tallinnassa. Hänen teoksiaan on Suomen Taideyhdistyksen kokoelmissa, SAMK Kuvataiteen kokoelmissa sekä yksityisissä kokoelmissa.

Tapahtumia näyttelyn aikana: 

Sunnuntaina 5.5.2019 klo 14–16 järjestetään Kantakaupungin galleriakierros, jonka aikana tutustutaan Valon siirros -näyttelyyn taiteilijan läsnäollessa.

Anna Hyrkkänen sekä studionäyttelyn taiteilija Jan Lütjohann ovat tavattavissa Galleria Sculptorilla sunnuntaina 5.5.2019 klo 14–16 sekä sunnuntaina 19.5.2019 klo 14–16.

Haastatteluvideon toteutus: Pia Männikkö

Anna Hyrkkänen: Yhteys, 2019, videoprojisoinnit, valot, veistoelementit (yksityiskohta). Kuvaaja Titus Verhe
Anna Hyrkkänen: Valon Siirros. Kuvaaja Titus Verhe

Liity uutiskirjelistalle

Tilaamalla Galleria Sculptorin uutiskirjeen saat tietoja ajankohtaisista näyttelyistä ja tapahtumista.