Saskia Suominen. Kuva: Via Ruuska

Saskia Suominen Galleria Sculptorin näyttelyvastaavaksi 

Suomen Kuvanveistäjäliiton ylläpitämään Galleria Sculptoriin Suominen siirtyy turkulaisen taiteilijaseuran Arte ry:n ja nykytaidetila Titanikin toiminnanjohtajan tehtävästä. Hän on Kuvataideakatemian taiteen esittämiskäytäntöjen maisteriohjelmasta valmistunut kuraattori, joka on edistänyt läpinäkyvää, moniäänistä ja saavutettavaa näyttelytoimintaa. Taidehallinnon kandidaatin tutkinnon Suominen teki Budapestissa keskittyen kaupalliseen galleriatoimintaan. 

”On hienoa päästä osaksi Kuvanveistäjäliiton asiantuntevaa tiimiä ja kehittämään Galleria Sculptorin toimintaa. Minulle tärkeää on etenkin taidekentän yhdenvertaisuuden edistäminen, jonka parissa haluan työskennellä myös Kuvanveistäjäliitossa. Sculptorin näyttelyohjelmisto on hyvin monipuolinen ja on kiinnostavaa keskittyä nykykuvanveistoon ja tilalliseen taiteeseen keskittyvän gallerian kehittämiseen. Odotan innolla yhteistyötä taiteilijoiden kanssa sekä kevään TEOS-tapahtumaa. Nähdään Sculptorilla!”, kertoo Saskia Suominen. 

Suominen on työskennellyt taiteen kansainvälisissä suurhankkeissa, kuten Venetsian biennaalin Pohjoismaisen paviljongin näyttelytuotannossa, Helsinki Biennaalissa ja Baltic Triennial 13 -tuotannossa Virossa. Tehtävässään Galleria Sculptorissa Suominen aloittaa osa-aikaisesti helmikuun alussa ja täysipäiväisesti maaliskuusta alkaen.  

Näyttelyvastaavan tehtävään tuli hakuaikana 54 hakemusta, joiden perusteella haastateltiin 5 hakijaa. Kiitämme lämpimästi kaikkia hakijoita kiinnostuksesta tehtävää kohtaan. Näyttelyvastaava Elina Hämäläinen siirtyi tammikuussa amanuenssiksi Kansallisgalleriaan. 

Galleria Sculptor on Suomen ainoa kuvanveistotaiteeseen ja tilalliseen taiteeseen keskittynyt nykytaidegalleria. Helsingin keskustassa sijaitsevaa galleriaa ylläpitää Suomen Kuvanveistäjäliitto ry. Galleria Sculptorin näyttelyohjelmisto nostaa vuosittain monimuotoisesti esille kuvanveistoa ja tilallista taidetta. Näyttelyt valitaan avoimen haun kautta. Päätökset näyttelyohjelmasta tekee toimikunta, johon Kuvanveistäjäliiton jäsenet valitsevat edustajat keskuudestaan kaksivuotisille kausille. 

Galleria Sculptorissa on lisäksi myyntikokoelma Veistoskauppa, jossa välitämme liiton jäsentaiteilijoiden pienoisveistoksia sekä Isot veistokset osto- ja vuokrauspalvelu. Suomen Kuvanveistäjäliitto järjestää myös muutaman vuoden välein laajempia nykykuvanveiston näyttelyprojekteja, jotka sijoittuvat esimerkiksi julkiseen tilaan. 

Galleria maksaa näyttelyitä pitäville taiteilijoille palkkiot Museoviraston näyttelypalkkioavustuksen turvin.  

Tiedustelut: 

Toiminnanjohtaja Karoliina Korpilahti 050 360 1182, karoliina.korpilahti@sculptors.fi  

Liity uutiskirjelistalle

Tilaamalla Galleria Sculptorin uutiskirjeen saat tietoja ajankohtaisista näyttelyistä ja tapahtumista.