
Riikka Puronen
Kolme kertojaa
KOLME KERTOJAA
JA KERTOA ME KOL
EERO, K. TOLK JA MA:
”TEKM ERA KOLOJA!”
Riikka Purosen näyttely Kolme kertojaa koostuu 3D-tulostetuista veistoksista ja reliefeistä. Näyttelyn teemaksi nousevat erilaiset kertomukset ja tulkinnat. Sen nimen kirjaimet kertovat uudelleen järjestettyinä pienen tarinan koloista näyttelyn pohjaksi: Ja kertoa me kol, Eero, K. Tolk ja ma: ”tekm era koloja!” 3D-tulostamalla toteutetut muotit ja valut jatkavat tätä tarinaa näyttelyssä.
Riikka Puronen (s.1968) on valmistunut Kuvataideakatemiasta vuonna 1996 (KuM). Vuodesta 1992 Puronen on osallistunut lukuisiin yhteisnäyttelyihin Suomessa ja ulkomailla sekä pitänyt 20 yksityisnäyttelyä. Julkinen veistos Harppi ja tähdet valmistui Kalasatamaan HAM Helsingin taidemuseon tilauksesta vuonna 2018. Oman taiteellisen työnsä lisäksi hän on toiminut kuvanveiston lehtorina Kuvataideakatemiassa vuosina 2007–2017. Vuoden nuori Suomi -palkinnon Riikka Puronen sai vuonna 1997 ja William Thuring -nimikkopalkinnon vuonna 2010. Purosen taiteelliselle työskentelylle on tunnusomaista erilaisten materiaalien runsaus ja mittakaavojen vaihtelu. Viime vuosina hän on perehtynyt 3D-tekniikoiden käyttöön työskentelyssään.
Näyttelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus.
Kuva: Riikka Puronen