
Ida Brockmann, Anna-Lea Kopperi nordiSKulptur 3
Suomen Kuvanveistäjäliiton ja Pohjoismainen Kultuuripisteen nelivuotisen pohjoismaista kuvanveistoa esittelevän nordiSKulptur-yhteistyöhankkeen kolmas näyttely tuo yhteen Ida Brockmannin (DK) ja Anna-Lea Kopperin (FI) teoksia. Näyttelyhanke on toteutunut yhteistyössä tanskalaisen taiteilijan ja kuraattorin Peter Holmgårdin kanssa.
Ida Brockmann (s. 1991) asuu ja työskentelee Kööpenhaminassa. Hän on valmistunut taiteen kandidaatiksi Göteburgin Valand Academysta. Hän käyttää taiteessaan erilaisia tekniikoita ja materiaaleja, viimeisimmin mm. keramiikkaa, kiviä ja videota. Brockmann on kiinnostunut aineellisesta kulttuurista ja esineistä, jotka ympäröivät meitä, ja jotka jätämme jälkeemme. Työskentelyssään hän nostaa esille arkipäiväisiin esineisiin linkittyviä kulttuurisia ja yhteiskunnallisia kerrostumia ja pyrkii taiteellaan muokkaamaan esineisiin liittyviä mielikuvia.
”Käden, työkalun ja digitalisaation suhde on näyttelyteoksieni tärkein leikkauspiste. Aistimme ympäristöämme käsiemme kautta. Kädet tulivat vapaaksi, kun esihistoriallinen ihminen oppi kävelemään ja nousemaan maantasolta. Käsillään ihminen oppi tuottamaan kivityökaluja, mikä vuosien kuluessa johti aina uusien ja yhä hienompien sekä edistyneempien työkalujen ja teknologioiden tuotantoon. Tänään älypuhelin on ensisijainen työkalu suurimmalle osalle ihmisiä. Teoksissani pyrin tutkimaan hyvin läheistä ja konkreettista, jokapäiväistä digitaalista elämää, sekä sen materiaalisuutta ja käsitystämme siitä.”
Anna-Lea Kopperi tekee käsitetaidetta eri välinein. Hän on kansainvälisesti tunnettu ympäristöinstallaatioistaan, julkisista veistoksistaan ja yhteisöteoksistaan. 56. Venetsian Biennaalissa hän toteutti yhteisöllisen ympäristöinstallaation Unelmien saari. Hänen viimeaikaisia näyttelyitään ovat yhteisöteos Lake of Dreams Jerevanissa, Univerkko Didrichsenin taidemuseon veistospuistossa Helsingissä ja peili-installaatiot Room of Angels ja Mirrors of Times Within Light/Inside Glass näyttelyissä Venetsiassa ja Lissabonissa. Kuvataiteilija opiskeli Suomessa, Ranskassa ja Saksassa valmistuen Düsseldorfin kuvataideakatemiasta 1996.
”Katoavissa teoksissani yhdistän tila-aistimukseni eksistentiaalisiin kysymyksiin kuten elämä ja kuolema, aika ja jatkuvuus. Teoksissani Galleria Sculptorissa sijoitan galleriatilassa uudelleen ja kierrätän materiaaleja kommenteiksi arkkitehtoniseen, ympäristölliseen ja henkiseen tilaan. Sadoin käsintehdyin Muranon peilifragmentein rakennan muotojen ja heijastusten moninaisuuksia ikkunalaudoille ja lattioille. Hämärä studiotila kutsui minua luomaan paikkasidonnaisen installaation erikokoisin peililasein, mustanpuhuvin hiilin ja valkoisin pumpulein. Pienet hengenpelastusvalot, jotka on kierrätetty käytöstä poistetuista hengenpelastusliiveistä, tuovat paristojensa keston ajan valonsa installaatioon kertoen elämän rajallisuudesta. Lasitehtaiden peilijätteistä keräämäni ja järjestämäni peilipalat monistavat jokaisen tilan yksityiskohdan ja tilassa liikkujat kuin filminauha pohtimaan olemassaoloaan tässä ja nyt.”
Näyttelyssä on esillä myös taiteilijoiden yhteisteos, joka käsittelee etäisyydellä ja ajan kuluessa tapahtuvaa kommunikaatiota. Fyysinen lopputulos on toteutettu kummankin taiteilijan yksilöllisin materiaalivalinnoin. Samanaikaisesti käsitteellinen teos tekee näkyväksi heidän välillään olevaa etäisyyttä ja aikaa.
Näyttelyn päärahoittaja on Pohjoismainen kulttuuripiste. Ida Brockmannin työskentelyä on tukenut Danish Art Foundation. Anna-Lea Kopperin työskentelyä on tukenut Suomen Kulttuurirahasto.
Anna-Lea Kopperi on tavattavissa gallerialla sunnuntaina 7.11.2021 klo 14–16 ja sunnuntaina 21.11.2021 klo 14–16.
Videon toteutus: Pia Männikkö




