– Kuka?
– En minä, mutta pojat.

Päivi Häkkisen veistokset ja tilateokset kertovat traagisia ja koomisia tarinoita syyllisyydestä, häpeästä, rakkaudesta ja vihasta. Häkkinen yhdistelee taidehistoriaa absurdiin maailmankuvaansa ja henkilökohtaiseen elämäänsä pyrkien tuomaan esille ihmisluonteen kaksijakoisuuden, ihmisen hyvyyden ja pahuuden, mustan ja valkoisen; ihmisen kyvyn ja kyvyttömyyden nauraa ja itkeä elämän edessä.

Näyttelyssä esillä olevat veistoshahmot kommunikoivat keskenään, ovat enemmän tai vähemmän suhteissa toisiinsa, rakastavat ja raivoavat, leikkivät tyhmää, uhmaavat kuin lapset ja ovat kuin eivät olisikaan.

”On päitä, jotka ovat niin täynnä helposti syttyvää kaasua että ne eivät tarvitse lentääkseen kuumailmapalloa eivätkä noitaa.”
Francisco de Goya

Päivi Häkkinen (s. 1975, Kotka) valmistui kuvataiteen maisteriksi kuvanveiston osastolta Kuvataideakatemiasta vuonna 2002, jonka jälkeen hän on osallistunut useisiin näyttelyihin Suomessa ja ulkomailla. Häkkisen teoksia on Helsingin kaupungin taidemuseon ja Wäinö Aaltosen museon kokoelmissa sekä yksityisissä taidekokoelmissa.

Kuvat järjestyksessä: Yksityiskohta installaatiosta Helvetin syyllinen, 2016, kuva: Päivi Häkkinen; Näkymä Päivi Häkkisen näyttelyyn Helvetin syyllinen, kuva: Titus Verhe; Päivi Häkkinen: Honey I’m Home, 2015–2016, kuva: Titus Verhe.