Anssi Taulu

Veistoksia


-

Galleria Sculptorissa nähdään maaliskuussa Anssi Taulun ensimmäinen yksityisnäyttely Suomessa kymmeneen vuoteen. Kaikki näyttelyn veistokset on valettu betoniin. Niissä usein toistuva käävän muoto sitoo brutalistisen materiaalin luontoon. Teossarja kietoo ajalliset kerrostumat, keskeneräisyyden ja lopullisuuden epäsuhtaiseen tasapainoon.

Kuvanveistäjä Anssi Taulun (s.1969) teokset muodostavat usein sarjallisen kokonaisuuden. Ampiastehtaat-teossarjan (2009–2018) impulssina toimivat 2000-luvun uutisoinnit mehiläisten joukkokuolemista. Sen rinnalle syntyivät Organic city -installaatiot (2012–2020), kierrätetyistä pahvilaatikoista rakennetut “talot”, jotka tarjoavat kokijalleen siirtymän nykytilasta johonkin toiseen. Pahvisiin installaatioihin on sisältynyt myöhemmin myös elävä puu.

Taulun teoksia on Suomen lisäksi ollut esillä Yhdysvalloissa, Isossa Britanniassa, Saksassa, Serbiassa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Venäjällä, Virossa ja Etelä-Koreassa. Julkisia teoksia Taululla on Yhdysvalloissa Uticassa, Kankaanpäässä, Pieksämäellä ja Hämeenlinnassa. Hän on osallistunut lukuisiin yksityis- ja ryhmänäyttelyihin vuodesta 1994 lähtien. Vuodesta 2012 lähtien hän on työskennellyt useissa kansainvälisissä taiteilijaresidensseissä. Taulu on kuvataiteen maisteri ja Suomen Kuvanveistäjäliiton jäsen.